torstai 14. marraskuuta 2013
Kannatusyhdistys aktivoituu!
torstai 4. huhtikuuta 2013
Vuoden 2012 toimintakertomus
Yhdistys kokoontui toimintavuoden 2012 aikana yhteensä 6 kertaa. Kokoustilana toimi päiväkodin henkilökunnan taukotila. Kannatusyhdistyksen kokouksissa osallistujamäärä vaihteli 3-7 välillä. Yhdistykselle valittiin tälle kaudelle puheenjohtajaksi Satu Haanpää-Heikkilä, rahastonhoitjaksi Hanna Pöyry, tilintarkastajiksi Reetta Häkkinen ja Elina Varis. Päiväkodin ja kannatusyhdistyksen yhdyshenkilönä toimi Niina Saranki. Yhteydenpitoa pidettiin yllä myös sähköpostitse yhdistyksen aktiivijäsenten kesken.
Yhdistyksen toimintavuoden tavoitteeksi asetettiin 20. Röllin Syysrieha-tapahtuman järjestäminen syksyllä 2012 tarkoituksena kerätä yhdistykselle varoja kustantaen päiväkodin lapsille erilaisia virikkeitä kuten leluja, elämyksiä ja päivittäiset purukumit. Lisäksi yhdistys päätti ostaa vuoden 2012 esikoululaisille kevätjuhlassa annettavat lahjat. Tapahtumaa varten tarvittiin esivalmisteluihin sekä tapahtumapäivän järjestämiseen talkooväkeä, jota onnistuttiin rekrytoimaan päiväkodin lasten vanhempien joukosta ja heidän tuttavapiiristä yli 20 henkilöä.
Jo 20. Röllin Syysrieha-ulkoilutapahtuma järjestettiin aurinkoisena sunnuntaina 16.9.2012.Tapahtuman pääesiintyjä, lastenlauluorkesteri Loiskis-Trio esiintyi sisätiloissa, muut toimipisteet oli järjestetty päiväkodin piha-alueella. Toimipisteitä oli yhteensä seitsemän: Kepparirata, ralliauto ja mönkijät, pomppulinna, kahvio ja makkaragrilli, onginta, onnenpyörä, tatuoinnit ja hiuskoristeet. Päiväkodin piha-alue keinuineen ja liukumäkineen olivat myös kävijöiden vapaassa käytössä. Kävijöitä tapahtumassa oli runsaasti.
Tapahtuma tuotti rahaa yhteensä 3714,70e. Loiskis-Trion esitysten ennakkoliput tuottivat rahaa 757e, lisäksi portilta lippuja musiikkiesitykseen ja tapahtuma-alueelle myytiin yhteensä 1110,20e arvosta. Kahvion tuotto oli 907,10e, onnenpyörä 503,50e, tatuointi- ja hiuskoristeet 201,10e sekä onginta 236e. Röllin Syysriehan tuotolla päiväkodin lapsille saatiin kustannettua ulko- ja sisäleluja, kirjoja, kulttuurielämyksiä (mm. teatteriesitys ja jäätanssiesitys), ryhmäkohtaisia ja yhteiseen käyttöön tarkoitettuja oppimisen ja leikin välineitä sekä purukumit. Jokaiselle ryhmälle tarjottiin myös edestakainen bussikuljetus Mikkelin alueella retkien järjestämisen tukemiseksi. Yhdistys lähetti kiitoskortit jokaiselle tapahtumaa tukeneelle yritykselle ja yhdistykselle.
Tapahtuman lisäksi kannatusyhdistyksen varainhankintaa harjoitettiin jakamalla päiväkodin lasten vanhemmille tilisiirtolomakkeet, jonka avulla vanhemmat saivat halutessaan tukea yhdistyksen toimintaa taloudellisesti. Vapaaehtoisen kannatusyhdistysmaksun tuotto oli 355e. Uutena varainhankintamuotona olivat Röllin Syysrieha-tapahtumaa tukemaan kutsutut sponsorit, joilta tuottoa yhdistykselle saatiin 1100e. Sponsoreina toimivat muutamat mikkeliläiset yritykset.
Kannatusyhdistyksen ja päiväkodin yhteistyö sujui erinomaisesti, mikä auttoi yhdistystä toimimaan tavoitteensa saavuttamiseksi.

perjantai 22. maaliskuuta 2013
Tule mukaan kannatusyhdistyksen toimintaan!
Vuosi 2012 oli Röllin Kannatusyhdistyksessä ennätyksellinen. Syksyllä
järjestetty rieha keräsi runsaan osanoton ja yhdistykselle 3500 euroa.
Kannatusyhdistyksen tämän vuoden ensimmäinen kokous järjestetään tiistaina 2.4
Röllin päiväkodilla klo 17.30. Kokouksessa kerrataan mitä kaikkea viime
vuoden riehan tuotoilla saatiin aikaiseksi ja mitä tänä vuonna halutaan
tehdä
Kokoukseen ovat lämpimästi tervetulleita kaikki lasten vanhemmat, isovanhemmat ja kummit!

maanantai 12. marraskuuta 2012
tiistai 16. lokakuuta 2012
Riehan tuotto 3500e !!!!
Kannatusyhdistys on päättänyt seuraavasti rahojen käytöstä...
500e päiväkodin ulkoleluihin kevääseen asti
200e /ryhmä leluihin, peleihin, kirjoihin yms. jouluun mennessä
80e/ryhmä linja-auto kuljetukseen

keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Röllin rieha 2012
Mönkkärit ja ralliauto olivat uutuus juttuja...
Pomppulinna vanha tuttu...
Onginta pisteessä kävi paljon pieniä onkijoita ;)
Onnenpyörä oli vuosien tauon jälkeen uusi juttu arpajaisten sijaan...
Henna-Hippo kävi moikkaamassa lapsia...
Loiskis-trio esiintyi kaksi kertaa...
Yleisöä konsertissa oli mukavasti paikalla...
yhteislaulu-leikkejä yleisön kanssa...
Karhu lipun myynnissä ;)
Porukkaa oli paljon paikalla nauttimassa riehasta ihanassa aurinkoisessa syyspäivässä
Hiuskoristeet ja värit olivat jälleen suosittu juttu niin tytöille kuin pojille ;)
Keppari-rata oli uusi piste tänä vuonna ja monella tytöllä olikin oma heppa mukana...
Kiitos kaikille mukana olleille! Ensi vuonna tavataan!!!!

lauantai 8. syyskuuta 2012
Rieha on jo ovella...
Tavataan vielä ennen riehaa kahvikupposen äärellä MA 10.9. klo 17 alkaen. Tervetuloa!
RÖLLIN SYYSRIEHA
Esiintymässä: Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis-trio
Esitykset klo 10.15 ja 11.30
Liput: 7 e / esitys (sis. aluemaksun)
Alueella mm. kepparirata (voit ottaa oman keppihevosen mukaan), pomppulinna, ongintaa, onnenpyörä, ralliauto, hiuskoristeet, kahvio / grillimakkaraa, jne.
Aluemaksu: 2e
Osa alueen puuhapisteistä maksullisia, KÄTEISMAKSU!
Tapahtuman järjestää Päiväkoti Röllin kannatusyhdistys

Tilaa:
Kommentit (Atom)